Ilves murisee nälkäisenä


Vuonna 1931 perustettu Tampereen Ilves kuuluu Suomen jääkiekkohistorian menestyneimpiin joukkueisiin suurilla perinteillä, jotka kantautuvat sukupolvelta toiselle. Tampereen Hakametsässä muriseva Ilves jatkaa liigamestaruuden metsästämistä suhteellisen pitkän kuivan kauden jälkeen.Ilves on Suomen menestynein jääkiekkoseura. Historiansa aikana Ilves on voittanut mestaruuden peräti 16 kertaa, sijoittunut toiseksi 9 kertaa ja tuonut kotiin pronssia 12 kertaa. Jos mukaan lasketaan Ilveksen kaikki Suomen mestaruudet kaikissa ikäluokissa, Ilvekseltä löytyy huikeat 69 mestaruutta.Ilveksen pelaajista on todella vaikea erotella muutamia legendoja, sillä joukkueen paitaa ovat kantaneet monet suomalaisen jääkiekon unohtumattoman nimet. Tuorein legenda on tietenkin Raimo Helminen, jonka numero 14 löytyy Hakametsän katosta esimerkiksi Jukka Tammen, Lasse Oksasen ja Risto Jalon rinnalta. Suomen maajoukkueen paidan päälle pukeneita ilvesläisiä löytyy yli 50 kappaletta.Viime vuosina Tampereen Ilves ei ole yltänyt kaupungin perivihollisen Tapparan tasoiseen menestykseen (lue lisää Tampereen Tapparasta artikkelissa Tappara on terästä ja muut tulee perästä.) Viime vuodet ovat olleet Ilvekselle raskaita talouden suhteen, mikä taas vaikuttaa suoraan myös joukkueen menestykseen. Ilves vaipui muutama kausi sitten jopa liigakarsintaan, mikä hyväksi onneksi selvitettiin ja näin ollen Ilves pysyi Liigassa.Vaikka Ilves ei tällä hetkellä hallitsekaan valtakunnallista jääkiekkoa, tämä ei tarkoita sitä, etteikö Mansen paikallispeleissä riittäisi panosta. Tampereen herruus ei ole ikinä kirkossa kuulutettu fakta.