Liverpool ja sen kannattajat


Liverpool Football Club, lyhyemmin Liverpool F.C., on englantilainen jalkapallojoukkue, jonka menestystä seuraavat tuhannet futisfanit. Joukkue perustettiin vuonna 1892, ja se voitti ensimmäisen liigamestaruutensa vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1901. Liverpool F.C. on pelannut Englannin Valioliigassa aina vuodesta 1962 asti pitämättä osallistumisista lainkaan taukoja. Sen kulta-aika oli kuitenkin jo vuosina 1970 – 1980.

Liverpool Football Clubilla on yksi kaikkien aikojen laajimmista fanikunnista. Sen toimintaan voi osallistua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, eli Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Snapchatissa. Joukkueella on myös virallisempi faniklubinsa, johon voi ilmoittautua sen nettisivujen kautta. Klubilta voi tilata esimerkiksi fanivaatteita ja sen kautta voi osallistua erilaisiin arvontoihin ja kilpailuihin, joiden pääpalkintona voi olla vaikka otteluliput.

Liverpool Ladies F.C.

Liverpoolilla on erikseen myös naisten joukkue, Liverpool Ladies F.C. Monet jalkapallon fanit eivät kuitenkaan tiedä tätä, ja suurin osa luuleekin, että naiset kuuluvat alkuperäiseen Liverpool-joukkueeseen. Joukkue on alkuperäiseltä nimeltään Newton LFC ja myöhemmin vielä Knowsley United LFC. ja se liitettiin osaksi Liverpoolia vasta vuonna 1994. Kuluva vuosikymmen on ollut naisten joukkueen kulta-aikaa.

Liverpool Ladies F.C. on voittanut FA:n naisten superliigan vuosina 2013 ja 2014, Matt Beardin managerikautena. Joukkueessa on tämän jälkeen pelannut muun muassa Leandra Little, joukkueen tämänhetkinen kapteeni, joka on Liverpool Ladies F.C:n lisäksi pelannut myös Englannin koripallomaajoukkueessa. Liverpool Ladies F.C:ssä on pelannut myös monien tuntema Fara Williams, vuoden 2015 MM-kisojen pronssimitalisti.

Fanikunta ulottuu kaikkiin maailman kolkkiin

Liverpool FC:n kannattajat ovat tunnetusti ryhmä, joka pitää aina yhtä. Oli kyseessä sitten kaupungissa vuosittain järjestettävä musiikkikarnevaali, jalkapallon MM-kisat, Euroviisut tai vaikka Helsinki Cup, Liverpoolfanit ovat aina edustamassa omaa suosikkijoukkuettaan. Sosiaalisessa mediassa ja jalkapallomaailmassa vitsaillaankin usein, että Liverpoolfanin tunnistaa kyllä kaukaa, vaikka tapahtumalla ei olisi mitään tekemistä itse jalkapallon kanssa.

Liverpoolin faneja löytyy kyseisen kaupungin lisäksi kaikkialta muualtakin maailmasta. Nykyään joukkueen seuraaminen on vielä aikaisempaa helpompaa, sillä toimintaa voi seurata muualtakin kuin sanomalehdistä; pukuhuoneen jännittävään tunnelmaan pääsee esimerkiksi sosiaalisen median kanavien kautta, livenä ja jälkeenpäin. Tämä on yksi syy sille, miksi Liverpoolin kannattajia löytyy myös Pohjoismaista ja jopa Etelä-Amerikasta ja Aasiasta.